Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Opiskelusta haaveilevan, mutta kahdeksasta neljään töissä käyvän, vakituisesti seurustelevan nuoren naisen arkea, valitusta ja käsitöitä. Blogissa seikkailevat myös kaksi samassa taloudessa asustelevaa kissaa. =)
Kissani

Eli minulla on kaksi kissaa, Lassi ja Leevi. Pojat ovat syntyneet 15.2.2004 ja ovat siis veljeksiä. Ja yksi elämän suurista kissoihin liittyvistä kysymyksistä on, että miksi ne eivät ikinä pysy paikallaan kun niitä kuvaa? Pakko taas yrittää jonain päivänä saada pojista kunnon kuvat...pentuna se oli niin helppoa...

Lassi:

Pentuna Lassi oli yltiösosiaalinen kaveri, mutta on nyt vanhemmiten (vaikkei nyt vielä mikään vanha ole...) ruvennut hieman varautuneemmaksi. Kollilla on puolipitkäkarva ja hännässä tuo on kyllä täyspitkää. Ja väriltäänhän tuo on sininen.

Leevi:

Pentuna Leevi oli todella arka (ensimmäisen illan aikana se kaivettiin pakastimen takaa, kirjahyllyn alta ja lopulta annettiin asua sohvan alla, se ei enää vaikuttanu vaaralliselta paikalta). Nykyään tuo on mun sylikissa ja alkaa näyttäytymään myös vieraille. Ja Leevihän on musta lyhytkarvainen kolli.

14.11.2007 - 21:06
Niin, olen nyt siirtynyt kirjoittelemaan uuteen blogiin. Sama teema ja samat asiat jatkuva. Iski vain pieni kyllästyminen takkuiluun. Nyt on ollut muutenkin kiirietä ja aina silloin kun olisi ollut aikaa kirjoitella, oli koko vuodatus nurin, joten päätin avata uuden...nyt siis sinne lueskelemaa. Niin, ja jos luet blogilistan kautta, olen tämän päivityksen sinne jo tehnyt...ja nämä kirjoitukset siirrän myös sinne, jos vain keinot keksin...
03.11.2007 - 20:17
Niin, tänään siis satoi ensilumi tännekin. =) Mietin moneen kertaan, että otanko kameran ulos, mutta sisälle jäi. Ulkoillessakun oli aina niin kiirus. Ensin kävin salilla (ja lähdin luonnollisesti niin myöhään, että oli kamala kiire) ja myöhemmin olen vain käynyt viemässä roskia ulos. Tänään on taas siivoiltu, pesty pyykkiä, tiskiä ja kaikkea muuta sellaista...

Viime viikonloppuna pidettiin meillä tyttöjen askarteluiltaa ja kivaa oli. =) Ja se pitäisi saada taas joskus ottaa uusiksi. Ja nytkin ajatus takkuaa niin, että taidan siirtyä kaksi viikkoa sitten valmistuneeseen pipoon ja kadota taas netistä. Palailen kuitenkin taas ilmoittelemaan oikeista kuulumisista. Jotenkin vaan olen ollut viimeaikoina niin väsynyt, ettei ole jaksanut mitään. Jos nyt sitten piristyisi taas. Viime yönäkään ei meinannut saada unta, kun Lassi parka oli ihan kipeän. Se ripuloi monta kertaa illalla ja oli niin kipeänä, ettei liikahtanutkaan edes makkarapaketin voimalla...tänään oli kuitenkin jo paljon pirteämpi ja on siis ilmeisesti toipumassa mahataudistaan.Toivottavasti jo huomenna olisin pirteämpi ja pääsisin siis asiaan. =) Tässä siis kuitenkin minä, Leevi ja pipo:



Malli: Odessa todettakoon kuitenkin, että ensi kerralla voisi tehdä yhden mallikerran enemmän ja pituuttakin muutaman sentin lisätä.
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3½ sukkis
Kulutus: 52 g
20.10.2007 - 15:46
Sain jo torstaina SNYltäni ihanan paketin. =) (Ja pääsin siitä bloggaamaan vasta nyt, koska netti ei toiminut kotona...) Kiitos taas SNY! Paketti oli ihana! Erityisesti nuo tekemäsi silmukkamerkit ovat todella hienoja ja ihanan uuden heijastimeni laitan uuteen syystakkiini. Se sopiikin siihen mahtavasti. =) Ja paketissa olleet teet tuoksuivat todella ihanilta, maistelua en vielä ole ehtinyt tekemään, paitsi suklaasta Geisha hävisi eilen nopeasti... =)



Ja tässä vielä erillinen kuva silmukkamerkeistä. Ihan uskomatonta, että nuo ovat ensimmäiset jotka olet tehnyt! =)



Niin, torstaina oli muutenkin hyvä postipäivä, sain kirjeen myös Lokakuun toveriltani Esteriltä:



Kirjeestä löytyi muunmuassa kauniita papereita ja nappeja, hauskoja Herra Hakkarainen Post Ittejä ja pussukka ja muistikirja. Kiitos Esteri! =)
15.10.2007 - 18:12
No niin, viimeistä postausta viedään tälle päivälle. Tätä ennen on tänään postattu siis jo sukista, lasinpuhalluksesta ja keramiikasta. Kannattaa käydä katselemassa, jos joku aiheista kiinostaa. Tai vaikka ihan muuten vaan. ;)

Elikkäs siis, itse otsikon aiheeseen. Sain Esteriltä haasteen ja lauantaina otin kuvankin, mutta ei vain ehtinyt kirjoittelemaan sen lasinpuhalluksen lomassa. =) Tässä se sitten kuitenkin tulee:

"Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa jne.) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."



Hieman ankeaa on tuola meidän pihallamme, jotten sanoisi. Eipä tämä muutenkaan mikään kauneuden huippu olisi, mutta harmaa syksy, puista ja pensaista karisseet lehdet ja pihan perälle jätetty sininen roskalava kyllä kruunaavat näkymät. ;)

Sitten voisin haastaa mukaan Sannan ja Tanjan.

Sain Esteriltä myös viimeviikon toverikuun kuoren. Ihania juttuja oli taas kuoressa. Erityisesti nuo vaaleanpunaiset kukat ovat kivoja, samaten vaaleansininen harso. Niitä tykkään käyttää paljon. =) Ja nuo Esterin itse tekemät (?) tarrat ovat myös todella hienoja, tiedänkin jo minne olen ainakin osan laittamassa. =) Kiitos Esteri!



Sitten ajattelin vielä haluta jakaa kanssanne kuvan Lassista joka illalla taas tuhnutti kuonoaan kainalooni. Sillä on tapana tulla syliin, tunkea kuononsa kainalooni, puristella käsivarttani kyynärtaipeesta kynsillään ja pitää valtavaa tuhisevaa ääntä. Aina välillä avon kanssa naureskellaan sille, koska sitä ääntä ei voi olla kuulematta. Toisinaan on jopa pakko laittaa telkkaria kovemmalle, kun toinen tuhnuttaa niin kovaan ääneen. =)


15.10.2007 - 18:05
Niin, nyt kun on kerran päästy päivittämisen makuun, niin päivitetään nyt sitten kunnolla. Vielä yksi tiedossa tämän jälkeen tänään. =)

Eli, eilen illalla valmistuivat sukat SNYltäni edellisessä kuussa saamastani OnLinen langasta. Lankaa oli kyllä hauska neuloa, kun oli niin iloisen väristä, enkä aloittaessani oikein edes tiennyt minkä väriset sukat langasta tuleekaan. Kivan väriset ovat ja raidoitus on hauska. Sitä myös kovasti kehuttiin, kun neuloin näitä osittain toissa viikonloppuna avon vanhempien luona. Ja tuota langan värimaailmaa tasoittaa hyvin tuo musta lanka, joka kulkee mukana koko langan ajan. Tälläkertaa se ei olekaan punainenlanka vaan musta. ;) Heh, ollaanpas sitä taas vitsikkäitä...



Malli: Oma, perussukka 3 oikein 1 nurin varrella
Lanka: OnLinie, Linie 3
Puikot:
Kulutus: 59 g

Langan kulutuskin oli sen verran vähäistä, että tästä saa ainakin sniikkerit vielä tai lyhytvartiset sukat. Nyt miettimään, että kummat tästä teen. Mutta nyt taas neulomaan muitakin juttuja, kuin sukkia. =)
Sivuratiteet
Aloitin pitämään ruokablogia 14.4. ohjeita ei vielä ole paljon, mutta määrä kasvaa kokoajan.