Päätin aamulla mennä Kuusijärvelle, tosin olin myös virkkuukoukun tarpeessa. Eräs neule olisi virkattua kaulusta vailla. Päätin siis ensin polkea Tikkurilaan ostamaan sitä koukkua, mukaan tarttui myös lankaa. Kartalta olin katsellut, että eihän sieltä Tikkurilasta mene järvelle suoraa pyörätietä, voi joko kiertää täältä kotinurkilta tai sitten mennä tuolta vielä kauempaa. Noin keskellä reittiä meni menemisen mahdollistava "polku" joka oli merkitty karttaa tien kokoisena, mutta katkoviivalla. Selityksiähän karttamerkeille ei löytynyt. Siinä sitten mietin, että haluanko kiertää vai mennä siitä epämääräisesti karttaan merkityltä tieltä. Päätin tietysti valita epämääräisyyden, koska se oli selvästi lyhyin reitttivaihtoehto. Juuh, kiertämällä olisin jo ollut perillä, koska tuo katkoviivoitettu alue osoittautui epämääräiseksi poluksi, jolla oli isoja kiiviä, soraa ja hiekkaa sekaisin sellaisena sekoitteena, ettei siinä pyörällä pysynyt pystyssä ja koko matkahan oli ylämäkeä, siis jouduin taluttamaan pyörää. Puolessa välissä matkaa mietin, että pitäisikö kääntyä takaisin, mutta matka olisi ollut ihan järhettömän pitkä, joten päätin jatkaa tuolla ekstremereitilläni. Pääsin Vanahn Porvoontien laitaan ja katselin karttaa, oli taas kaksi vaihtoehtoa... Joko jatkan suoraan, jossa oli pienen pieni pätkä merkattuna samaisella katkoviivalla tai poljen muutaman kilometrin päähän kotikonnuilta ja sitten sieltä suuntaan taas isoja teitä pitkin järvelle. Kuten arvata saattaa, valitsin tietenkin sen ekstremeilyn. Juups, ajoin tien päähän, josta sen kinttupolun piti alkaa. Ajattelin, ettei se voi olla pahempi kuin edellinen. Juu, ei tietenkään... Sielä tien päässä oli joku rekan kääntöpaikka ja kamala kaatopaikka, joka olisi pitänyt ylittää ja sitten mennä pystysuoraa rinnettä alas. Onneksi siinäkohtaa oli lyhyt paluureitti ja päätin ihan suosiolla kääntyä takaisin. Pääsin kivasti ohittamaan Lahdentien liittymän, kun kiva autoilija antoi tietä. Seuraavana olikin kaahaus vanhan lahdentien yli, siitäkin selvittiin ja loppumatka olikin nautintoa. =) Järvellä oli kivaa ja lämmintä. Kävin uimassa monta kertaa ja otin aurinkoa muutaman tunnin. Juttelin kaverin kanssa puhelimessa tunnin, joten oli sitten jotain tekemistä, kun otin mahapuolelle aurinkoa. =) Kotimatkalla karttailiustainnostuneena päätin kokeilla hieman suoremman oloista pyöräreittiä. Tämä reitti olikin merkattuna kiltisti ihan kevyenliikenteenväylänä, joten päätin luottaa siihen, että sielä pystyy ajamaan. Ja kuinka ollakaan, tänään ei ollut minun pyöräilypäiväni, vaan tuo tie oli soratie. Äkkiä ensimmäisestä mahdollisesta käännöksestä takaisin tavalliselle reitille. =)

Omalta palstalta tuli tänään 5 mansikkaa. Niin, ja keräsin raparperiäkin taas piirakallisen verran. Noista mansikoista tuli vaan mieleen, että olen miettinyt, että käytäisiin viikonloppuna tai huomenna avon kanssa keräämässä läheiseltä mansikkatilalta pakastemansikoita. Avo yrittää puhua, että ostettaisiin ne mansikat. Haluaisin poimia ne, koska:
  1. poimiessa saa syödä mansikoita
  2. saa parhaita/voi valita parhaat päältä
  3. poimiessa voi perata mansikat valmiiksi, siis jättää kannat pois ja karsia roskat (toimi ainakin toissakesänä mustikoiden kanssa)
  4. itsepoimimisessa on oma tunnelmansa
  5. ruskettuu
  6. säästää rahaa
Mitähän muuta sitä keksisi, mutta ihan selvästi mansikat pitää kerätä itse. =)