Käytiin tänään avon kanssa kävelyllä. Suorastaan hämmentävää, avo itse meinaan ehdotti sitä. =) No, lähdin tietysti innolla mukaan. Kävelystä, jonka alku oli automatkailua, tuli lähinnä kiipeilyä (kiivettiin mäelle) ja samalla valokuvaus matka. Tässä illalla opettelin käyttämään tuota kuvan käsittelyohjelmaa, totaalisen uusi minulle, ja tässä sitten kuvia meidän retkeltä. =)

221950.jpg

Luonnossa oli paljon sieniä. Suorastaan todella paljon, tässä yksi niistä. Tosin yhtään sientä ei tunnistettu. Ei siis nähty kanttarellia tai kärpässientä. =)

221933.jpg

Puolukoitakin olisi ollut.

221948.jpg

Muutaman mustikankin pääsin vielä maistelemaan. Hyviä olivat nuo. =)

221954.jpg

Ruskakin oli todella mahtava. Jäin tosin kaipaamaan sitä punaista väriä, mutta kaunista silti oli. =)

Paluumatkalla käytiin katsomassa Piikkiön kirkkoa. Olisin halunnut mennä käymään sisäpuolella, kun en ole koskaan sinne päässyt, mutta pitävät kirkon ovia auki vain kesäkaudella.

221946.jpg

Ja sitten vielä lopuksi avon vanhempien luona asusteleva kisuli. =)

221942.jpg

Ja juu, kuvat ovat näköjään edelleen hieman liian isoja tälle sivulle. Ensikerralla teen niistä sitten pienempiä, mutten juuri nyt sitä jaksa tehdä, kun on kovin väsy. Siirryn nyt suihkuun, nukkumaan ja huomenna aamulla taas aikaisin töihin. Siitä se uusi työviikko taas alkaa.