Se tuli siitä, kun kannoin repullisen rehuja palstalta kotiin. Olisin mennyt autolla, mutta avo meni sillä töihin. Olisinhan voinut odottaa tuon kotiutumista, mutta sitten olisi mennyt ikuisuus ennenkuin olisin saanut punajuuripihvit tehdyksi, siispä sinne piti mennä heti nyt. =)

Saaliiksi tuli kulhollinen perunoita, iso kasa punajuuria (niistä kun tehdään viikonloppuna ja ensi viikolla montaa eri ruokaa), purjo, iso läjä tomaatteja, porkkanoitakin tuli kerättyä kamalasti, muutamia herneitä (osa päätti tehdä kaksi satoa) ja sitten se painavin osasto. Sipulit piti kerätä pois. Ne olisi varmaan pitänyt kerätä jo aikoja sitten, mutta sain sen aikaiseksi vasta nyt. Niitä on nyt tuola makuuhuoneessa lehden päällä kuivumassa kamala kasa. En edes tiedä mihin ne kaikki käyttäisin, kun meillä ei ole semmoisia säilytys tiloja. Ehkä pitäisi kokeilla sipulikeittoa tai sipulipiirakkaa, tai sipuleiden määrästä päätellen molempia.

Palstalle jäi vielä hirveästi perunaa, punajuurta, porkkanaa, raakoja ja puolikypsiä tomaatteja, purjoa... Niin, kukkakaalini taitavat olla hieman myöhään syntyneitä tai jotain, kun ovat nyt ruvenneet kukkaa vääntämään... Tänään minulle myös selvisi miltä se palsternakka näyttää. Rikkaruoho rivi kun on alkanut kuihtumaan ja tilalle ilmestynyt suora samanlaisia lehtiä sisältävä rivi. Juuri, joka oli ihan pienen pieni, näytti kyllä ihan palsternakalta. Ehkä ne vielä kasvavat, tai sitten eivät. Mutta niinhän ne sanoo, että palsternakkapitäisikin kerätä vasta keväällä.

Olisin teille kuvia näistä tällä kertaa kerätyistä rehuista laittanut, mutta kamera on salaperäisesti kadonnut jonnekin. No, kaipa se jostain vastaan tulee ja jos kaikkea ei siihen mennessä ole vielä syöty, niin laitan sitten kuvaa. =)